Frans Hannula- HERÄTYSliike

Kuvaavaa Hannulan/ Hannula- innostukselle on se, että hänelle myönnetään valtion rautateitten vapaalippu vuodeksi 1909! (kuva yllä) jolla hän pääsi ilmaiseksi kaikkiin kohteisiinsa, esim Pietariin.
Kerrotaan, että Hannulan vauhdissa ei kukaan jaksanut montaa päivää. Eli tuo ambolaisten Oniipassa antama lisänimi ”aina liikkeellä” oli oikea myös Suomessa.

Frans Hannula kuuluu viime vuosisadan merkittävimpiin henkilöihin. Hänen vaikutuksensa oli hämmästyttävän suuri ja hänen muistonsa elää yhä. Tämän päivän yhteiskuntamme kaipaa voimakasta herätyssaarnaajaa, joka antaa elämälle merkityksen ja toivon. Hannulan asunpaikkoja meillä Sastamalassa ovat Kiikan Ritalan talo ja Tyrvään vanha pappila.
Mainittakoon tässä, että Kiikkaan perustettiin pastorinrouva Sulo Warheenmaan aloitteesta Ompeluseura pakanalähetyksen hyväksi jo 17.10.1887. (lähde: Kotilähetys 1907 s 183) Kiikka oli myöhemmin Frans Hannulan vahvaa tuki-aluetta. Kiikan lähetysompeluseura toimii edelleen.
Karkun seurakuntatalo rakennettiin Frans Hannulan sytyttämän herätyksen voimasta Rukoushuoneeksi vuonna 1911. Koko Suomessa monet rukoushuoneet ja Turussa Betel-kirkko kertovat Hannulasta. Kirkon monet toimialat, yhteisöt ja herätysliikkeet ovat saaneet valtavasti virtaa Frans Hannulan toiminnan kautta. Näkyvimpinä Suomen Lähetysseura ja sen käyttämä, koko kirkon yhteinen laulukirja Hengelliset Laulut ja virret sekä edelleen ilmestyvät Kotimaa- ja Herättäjä-lehdet.

Hän sai lähetyskipinän kotiseurakunnassaan Nakkilassa, hetken aikaa Karkun kirkkoherranakin toimineelta, Frans Wadénilta. Myös puheiden pitämistä hän harjoitteli jo koulupoikana. Hengellinen koti oli rukoilevaisuus. Mutta sitten hän teki henkilökohtaisen ja ratkaisevan valinnan: ei papiksi vaan suoraan lähetyskouluun ja lähetystyöhön. Lähetyskoulussa häntä opetti Pietari Kurvinen, josta tuli monella tapaa esikuva Frans Hannulalle. Sekä lähetyssaarnaajana että evankelisen liikkeen hengellisenä julistajana. Frans H. työskenteli Pietari Kurvisen tyhjäksi jättämällä asemalla Oniipan Betel-nimisellä paikalla Afrikassa. Tuo asema ehti olla autiona 12 vuotta. Hannula rakensi sinne kirkon, joka tuli pian ahtaaksi, sillä jo seuraavana vuonna oli seurakunnass 55 jäsentä. 1891 hän koki työtoverinsa Pettisen kanssa ennennäkemätöntä evankeliumin menestystä. Hannulan työkausi kesti Afrikassa kahdeksan vuotta ja sitä sanotaan Ambomaan siunatuimmaksi ajaksi. Ilmankos sikäläiset kutsuivat häntä nimellä ”aina liikkeellä”.
Mainittakoon tässä, että Kiikkaan perustettiin pastorinrouva Sulo Warheenmaan aloitteesta Ompeluseura pakanalähetyksen hyväksi jo 17.101887. Kiikka oli myöhemmin Frans Hannulan vahvaa tuki-aluetta. Hän asuikin Kiikan Ritalassa muutaman vuoden. Kiikan lähetysompeluseura toimii edelleen.

Jo ennen Afrikkaan lähtöään Hannula kiersi Suomea ja häntä tultiin kuulemaan ”Suomen parhaana pappina”. ”Jos ei Hannula ollut sanonut jostain hengellisestä asiasta mitään, se ei voinut olla tärkeää.” Lähiseudullamme kaikki alkoi Vesilahden herätysjuhlista, mutta Hannulan saarnat Tampereella saivat koko kaupungin liikkeelle. ”Ei tarvinnut kuin lähettää viesti Pellavatehtaalle, niin kohta koko kaupunki oli selvillä, missä kaikissa paikoissa Hannula sinä päivänä saarnaa.” Evakelisen liikkeen hajoamiseen asti, aivan 1890-luvun lopuille, Johannes Bäck ja Hannula kiersivät juhlia yhdessä. Usein oli mukana myös Pietari Kurvinen. Tyrväälläkin lähes kaikki ”evankeliumi- ja herätysjuhlat” olivat yhteisiä. Bäck opetti ja Hannula ylisti Jeesustansa sekä hoiti ihmisiä uskontielle. Hänen sanotaan tunteneen ”lähes kaikki oppilaansa nimeltä”!

Kun evankelinen liike repeytyi kiistassaan ”koko maailman autuudesta” kolmeen osaan, oli Hannulan kantaa kysytty moneen kertaan. Hän ei kuitenkaan halunnut johdattaa kannattajiaan suuntaan tai toiseen. Hän pysyi vain siinä, mitä Raamattu opettaa. Ratkaiseva hetki, jossa Hannulalle sanottiin, että hän oli ”muuttunut” siitä mitä hän oli ollut ennen lähetyskauttaan. ”Suutari Ahlstedt näytti Tyrväällä Hannulalle ovea Tyrvään pappilassa 1896”, kirjoittaa Timo Junkkaala väitöskirjassaan, 1981 s 67.
Seuraukset olivat valtavia:
1. Hannulaa ei pyydetty Evankeliumiyhdistyksen juhliin enää ja niin Tyrväälläkin syntyi ”Bäckin puolue ja Hannulan puolue”.
2. Bäck kuolee jo 1901 ja Hannula muuttaa pois paikkakunnalta, Turkuun. Hänen veljensä Edward Hannula oli silloin vielä Naantalin kirkkoherrana, ja toimitti edelleen ”Kirkollisia Sanomia”-nimistä hengellistä lehteä. Sitä ennen hän oli toimittanut sitä evankelisena lehtenä yhdessä Johannes Bäckin kanssa.
3. Suomen Lähetysseura jatkoi voimakasta kasvuaan, Hannulan tukemana, ja teki työtä Afrikassa, mutta evankeliset katkaisevat siltansa siihen ja perustavat Japaniin oman lähetyskentän. Lähetysseuran johtajaksi tulee voimakas Jooseppi Mustakallio.
4. Frans Hannulasta kasvaa koko Lounais-Suomen herätyssaarnaaja, keskuspaikkakuntana Turku. Tuhansia ihmisiä tulee uskoon. Esimerkkinä juhlat Turun Tuomiokirkon puistossa. Tuli synkät syyssateet ja ihmiset halusivat sisälle kirkkoon, mutta sen ovet pysyivät kiinni. Tuomiorovasti tuli kuitenkin itse avaamaan ovet. Kaikki eivät mahtuneet sisälle! Nämä juhlat kestivät useita päiviä.

Molempia nimiä käytetään. Piispa Lehtonen, hänkin hannulaherätyksen kasvatteja, käyttää Turun Arkkihiippakunnan vuosikirjassa 1950 nimitystä ”rukoushuoneliike”. Se on varsin oikeutettua, sillä nämä ”luterilaiset rukoushuoneet” nousivat yli 20 paikkakunnalle ja keräsivät kaikkialla suuren käyttäjämäärän. Esimerkkeinä Tampereen ja Rauman "luterilaiset rukoushuoneet".
Karkunkin rukoushuone oli usein niin täynnä väkeä, etteivät ihmiset mahtuneet sisälle saati istumaan.
Varsinainen Lounais-Suomen herätysliike syntyi heti kun Hannula oli muuttanut Turkuun v 1901. Vehmaan kirkkoherra Waldemar Bergroth ystävystyi Hannulaan ja niin Rymättylä, Lemu ja Merimasku kokivat ensimmäiset suurjuhlat. Syntyi "nuorisoherätys" Turkuun ja sen ympäristöön.

Kaarlon äiti opasti poikaansa uskontielle. Häntä voi luonnehtia ”heränneeksi evankeliseksi”. Hän liittyi parhaassa iässään lähetyssaarnaaja Frans Hannulan Betel-kirkossa kokoontuvaan ystäväpiiriin ja sytytti lapsiinsakin lähetysrakkauden. Mikaelinkirkko ja Turun Tuomiokirkko tulivat samalla hänelle rakkaiksi. ”Rinne sanoo olevansa syvästi kiitollinen äidilleen hänen vaikeissakin oloissa osoittaamastaan syvästä uskosta”.
Suuren muutoksen toi kansakoululaisen elämään kun hän pääsi tunnetun turkulaisen papin, pastori J.E.Kallion johtamaan NMKY:n poikaosastoon, Maariankadulla. Rinteen ekumeeniset juuret ovat NMKY:ssä. Häneen vaikutti syvästi, kun Kallio yhä uudelleen painotti, että kaikki kristityt ovat veljiä ja sisaria. Juuri Kallion osuus Hannula-herätyksessä, nimenomaan nuorten joukkojen vetäjänä oli suuri (Junkkaala, 1981). NMKY:n nuorukaisosastossa vankilapastori K.Z.Tallgren ja hänen jälkeensä pastori Uno Gräsgeck johtivat raamattupiiriä, johon kuului mm. Paavo Ravila. Varsinkin Gräsbeckiä koulupoika K.E.Rinne kunnioitti lämpimänä kristittynä.

Nuorena poikana Rinne kulki äitinsä mukana Betel-kirkossa, jossa pastori K.R. Kareksen saarnat tekivät koululaiseen voimakkaan vaikutuksen. Hän oppi kunnioittamaan Karesta näkyjen miehenä ja suurena puhetaidon mestarina. Sittemmin toimi Betel-pappina Pauli Salokas, jonka saarnat olivat hyvin valmistettuja ja lämmölllä pidettyjä. Myös Toivo Hannula (Frans Hannulan poika, Turun Kristillisen opiston ensimmäinen johtaja) antoi Betel-kaudellaan koulupojalle monia herätteitä, samoin Armas Holmio, joka sittemmin muutti Amerikkaan ja kuoli siellä professorina.
Frans Hannulan herätysliike tuli siis Rinteelle jo hyvin nuoren läheiseksi ja rakkaaksi. Kerran Rinne oli käymässä isänsä kotona Mynämäessä. Frans Hannula oli saarnaamassa Mynämäen kirkossa. Kun Rinteen setä tuli kirkosta, hän huudahti heti ovella: ”Siellä on nyt se merkillinen pappi!” Sitten hän luki tekstin, josta Hannula oli saarnannut, Jes. 35:1-2: ”Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja. Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.” Hannula oli kuvannut voimakkain piirtein pelastuksen ajan ihanuutta ja lähetystyön merkitystä sen toteutumiselle. Siksi hänen saaarnastaan oli riittänyt puhetta moniksi päiviksi. Kun lähetyssaarnaaja Hannula oli kuollut, opettaja tuli ilmoittamaan luokalle: ”Huomenna on koulusta lupa, sillä opettajat ovat lähetyssaarnaaja Hannulan hautajaisissa”. Tällainen suhde oli opettajilla silloin lähetystyöhön. Rinne toteaa, että yhä vielä, kun vieras tulee käymään hänen kodissaan, hän saattaa lukea tuon edellämainitun ”Hannulan tekstin” Jes. 35:1-2.

Hannula-herätys myllersi kaikissa Karkun ympärillä olleissa seurakunnissa ja itse Frans Hannula asui Kiikassa ja Tyrväällä 1900-luvun alkuun asti. Hän oli kuitenkin hyvin varovainen ja kohtelias hieman eri linjoilla olleita evankelisia uskonystäviään Pietari Kurvista ja H.J. Pätiälää kohtaan. Kummatkin vaikuttivat Karkussa pitkään. Toisaalta tiedämme Karkun kirkkoherra Elis Bergrothin suhtautuneen varsin myönteisesti Hannulan toimintaan. Samaa voidaan sanoa piispa J.R. Koskimiehestä, jonka kesähuvila oli Karkun Päiväniemessä. Rukoushuoneelle Karkussa oli siis suoranainen tilaus. ”Isännät” lahjoittivat ainekset ja rakensivat perustetulle Karkun rukoushuoneyhdistykselle oman kodin, ”Pyhämaa”-nimiselle lahjoitusmaalle, Passinmäkeen, vuonna 1911. Vihkijäisjuhlassa ei Frans Hannulaa näy olleen, mutta Suomen Lähetysseuran edustaja oli paikalla. Rukoushuoneyhdistyksen säännöt hyväksyi Keisarillisen Suomen Senaatti 9.10.1912. Itse rukoushuone oli jo vihitty käyttöön jo 27.8.1911.
Katso TÄSTÄ vielä lisää Hannulasta ja Rukoushuoneesta