Pöytäkirjat luettavana

Ensimmäinen julkinen pöytäkirja 20.11.2011

Muistio

Kyläntupa r.y.

Kyläkokous Karkun koululla 20.11.2011 klo 14-16

Läsnä:

Markku Laitala, pj
Seppo Narinen
Elina Säilä
Ilkka Sariluoto
Antti Luomala
Eveliina Asikainen
Maiju Vuorenoja
Urpo Vuorenoja
Helvi Toivola
Mikko Toivola + Veikko

Kokouksessa käsiteltyjä asioita:

Todettiin, että Kyläntupa r.y. on Sastamalan Kylät ry.:n perustajajäseniä
Karkun yhteiskalenterin työryhmä on Mikko, Antti, Urpo. Mikäli kauppiaalle sopii, luovutaan ilmoitustaulusta ja laitetaan tapahtumasivusto ikkunalle lcd-näyttöön 24/7
Kyläntuvan puheenjohtaja on ennen vuodenvaihdetta yhteydessä uimarannan rakentamisesta vastaaviin tahoihin kaupungilla, eli puutarhapuoleen ja vastaavaan arkkitehtiin. Kyläntuvasta Markku pyytää tietoa budjetista sekä kaavakuvia alueen rakennussuunnitelmasta, jotta kyläläisillä mahdollisuus vaikuttaa ja pohtia talkootyön roolia hankkeessa
Lapsitoiminnan osalta sovittiin, että Kyläntuvasta Antti on yhteydessä Iskuun ja pyritään järjestämään tapaaminen, jossa myös MLL ja vanhempainyhdistys osallisena. Tavoitteena järjestää kevätkaudelle enemmän vapaaehtoisia ja lisää järjestettyä ohjelmaa perjantaiparkkeihin, sekä mahdollisesti yhdistysten vetämiä teemailtoja. Aloitteen tässä toivottiin tulevan kuitenkin Iskun porukalta
Nuorisotoiminnan osalta päätettiin perustaa facebook-ryhmä, johon kutsutaan karkkulaisia 13+ vuotiaita nuoria, ja kannustaa heitä ideoimaan ja ehdottamaan toimintamuotoja, joihin haluaisivat yhdistyksiltä tukea tai järjestelyjä. Kyläntupa hoitaa ryhmän perustamisen ja kutsut (Antti)
Seurakunnan kokouksessa esiin nouseen ikäihmisten tilannetta koskevan tiedustelun osalta edetään siten, että Kyläntuvan jäsen ottaa yhteyttä ja tarvittaessa osallistuu Karkun Kamarin kokoukseen
Upi laittaa Karkkunettiin tietoa alueen lähiruokapiirin toiminnasta
Katsomon maalauksesta tulee tarkempaa tietoa kevätkaudella
Hiihtolatujen osalta toivottiin yhteydenottoa kaupunkiin, jotta saataisiin ladut vedettyä valaistulta alueelta rantaan, opistolle ja vaikkapa kirkolle saakka. Vastuuhenkilö Markku.
Kokoukseen osallistujat jakoivat toiveen saada yhteinen kylätalo yhdistysten ja kyläkokousten käyttöön. Puhuttiin ensisijaisesti Työväentalon jatkosta, sekä vanhan Tkaupan ja päiväkodin €putkan€ käyttömahdollisuuksista.
Markku tiedottaa rautatieaseman piha-alueen huonosta kunnosta VR:n isännöitsijälle
Seuraavassa kokouksessa käsitellään näiden asioiden etenemistä sekä esityslistassa käsittelemättä jääneitä kohtia
Lisäksi tavoitteena on järjestää kylän ja yhdistysten välinen tiedotus paremmin tekemällä tarkempi sopimus ja listaus vastuuhenkilöistä ja tiedotuksen toteuttamisesta
Seuraava kyläkokous järjestetään tammikuun 2012 alkupuolella, jatkossa toiveena oli kokoontua noin kerran kuussa


Sastamalassa 22.11.11

Antti Luomala, Kyläntupa r.y.:n hallituksen puolesta